14 maaliskuuta 2009

Metallia

Mitäs tässä tapahtuu? Näyttää siltä, että askarruttaja-opiskelijat ovat päässeet tutustumaan metallitöiden ihmeelliseen maailmaan.

Saniainen
Emaloitu kuparilevy, kehykset hiottua kuparia.

Tinapeikko
Tinavalutekniikalla tehty riipus, jossa sileä ja uurteinen puoli. Muotin mallina oli sama piirros kuin aiemmin esitellyssä hopearintakorussa.

Peltipeikko
Ai miten niin tykkään peikonlehden muodosta?! Läkkipellistä muotoiltu ja juotettu piparimuotti.

07 maaliskuuta 2009

Hopeatöitä osa 3

Esittelyssä loput hopeatyökurssin aikaansaannokset. Vuorelan Arilla oli kurssilla näytillä uusi korumalli "Obama", joka on saanut inspiraationsa eräistä Michelle Obaman yllä nähdyistä koruista. Tein oman versioni aiheesta.

Obama
Millin hopealangasta muotoillut ja litteäksi valssatut osat. Koru on näyttävä, mutta silti todella keveä.

Korvikset, jotka heiluvat tuulessa...

Kokeilin vielä viimeisenä kurssipäivänä viikinkipunoksen tekoa. Tekniikka oli helppo oppia, vaikka langanlisäys tuottikin päänvaivaa.

Viikinkipunoksen aloitus tehdään esimerkiksi kuparilangasta.

Viking
Rannekoru viikinkipunoksella 0,5 mm hopealangasta. Lankaa kului noin 4 metriä.

Kalottien juottaminen oli jännä paikka, mutta onnistuin tehtävässä ja punos pysyi ehjänä.

26 helmikuuta 2009

Hopeatöitä osa 2

Olin jo pidemmän aikaa haaveillut palmikoidusta hopearannerenkaasta. Hopeatyökurssilla uskaltauduin tarttumaan härkää sarvista.

Palmikointiharjoituksia kuparilangalla; neljällä, viidellä ja kuudella päällä.

Braid
Hopealangasta palmikoitu rannekoru 0,8 mm langalla viidellä päällä. Hopealankaa oli huomattavasti hankalampi käsitellä kuin kuparilankaa, vaikka lanka olikin pehmeäksi hehkutettua. Käsiala ei pysynyt kovin tasaisena, mutta ensimmäiseksi työksi ihan kelvollinen.

Palmikointivimma jäi päälle ja tein vielä rannekorun ja hiuspannan käämilangasta. ;)

23 helmikuuta 2009

Hopeatöitä osa 1

Pääsin opiston valvi-viikolla (vapaasti valittavat opinnot) hopeatyön jatkokurssille, jonka opettajana oli kultaseppä Ari Vuorela. Jätin syksyn peruskurssit suosiolla väliin, kun ketjuja oli tullut väännettyä jo työväenopiston kursseilla. Jatkokurssilla saikin keskittyä uusien taitojen opetteluun ja omiin mielenkiinnon kohteisiin. Tekeminen vei taas mukanaan ja työpäivät venyivätkin iltamyöhälle.

Romanov
Romanov helmillä -korviksissa Swarovskin kristallihelmet.

Monstera
Hopealevystä (0,4 mm) sahattu, kuvioitu ja kuperrettu peikonlehtikuvio pääsi rintakoruksi.

Olivia
Juotettuja ja vasaroituja renkaita sekä korukivihelmiä (savukvartsi sekä säröinen vuorikide). Kaulakorulla on pituutta reilut 80 cm.

Jatkoa seuraa...

15 helmikuuta 2009

Puusta pitkälle... tai sitten ei

... kahdeksan, yhdeksän ja kymmenen. Näyttäisi siis olevan sormet vielä tallella, vaikka puutyökurssilla tuli testattua opiston sahat, höylät ynnä muut koneet. Kurssi alkoi minun osaltani todella tahmeasti enkä tuntunut pääsevän puusta pitkälle koko jakson aikana. Sain kuitenkin väännettyä muutaman lautasliinatelineen ja alla olevat tuotokset.

Jo aiemmin keramiikkajakson yhteydessä esitelty sipulipurkki sai kaipaamansa kannen. Lehtikuusen kaunis syyrakenne tulee kivasti esille ja kansi toistaa purkin muotokieltä.

Kaipasin jakson aikana pehmeitä materiaaleja, ja tähän kaipuuseen toi hieman helpotusta tämä lenkkivirkattu pikkukassi. Kahvat ovat omaa käsialaa (myös lehtikuusta). Ohje Novitalta.

06 helmikuuta 2009

Pitkää ja pätkää

Pieni perjantainen päivitys.

Amour
Upean kiiltävät fasettihiotut ametriinihelmet ja balin hopeahelmet.

Fragile
Haurasta mutta kovaa. Säröiset vuorikristallihelmet kuin purkkatyynyt balin helmien välissä.

Rustic
Käytin tähän kaulakoruun kokonaisen nauhan makeanvedenhelmiä. Patinoitu koru on 80 cm pitkä.

Puutyöraportti painaa päälle, nyt netti kiinni ja kirjoitushommiin...

24 tammikuuta 2009

Puuterilunta

Talvisen maiseman inspiroimana:

Winterheart
Balin hopeinen sydän ja erikokoisia makeanvedenhelmiä.

Korviksissa suloiset pienet Balin sydämet.

18 tammikuuta 2009

Keramiikkaa

Meillä oli koulussa keramiikkajakso marras-joulukuussa. Palauttelin mieleeni vanhoja (reilun kymmenen vuoden takaisia) taitoja sekä opettelin uusia. Rakupoltto oli myös jännittävä kokemus.

Dreijatessa oli aivan kyynärpäitä myöten savessa. Kiitokset Seijalle opastuksesta ja kuvausavusta!

Muutamia keramiikkatöitäni:
Pyöreä kaiverrettu rasia, sisään mahtuu vaikka muutama koru. Lasitus onnistui hienosti ja tämä on aivan kuin appelsiini.

Pieni lehdenmuotoinen lautanen. Tämän päällä voisi polttaa vaikka kynttilää.

Jadenvihreä sipulipurkki on tehty levytekniikalla. Vielä kantta vailla, jospa puutöissä saisi aikaiseksi...

05 tammikuuta 2009

Koruvuosi 2008

Vaikka nyt ollaankin jo vuodessa 2009 niin otetaan vielä pieni katsaus menneeseen.

Omat suosikkini vuodelta 2008:

13 joulukuuta 2008

Kudonnaiset

Ensi viikolla on määrä palauttaa kudontajakson työt arvioitavaksi. Isommat työt olen jo saanut viimeisteltyä, mutta yksi kokeilupätkä on vielä solmuja vailla.

Solo, Duo ja Trio
Luonnonvalkoisessä Solo-matossa sidoksena on muunneltu kärkitoimikas, Duo-matossa kudekuviollinen ja Trio-matossa palttina.

Vaikka matot ovat samaan loimeen kudottuja niin sidoksesta johtuen leveydet vaihtelevat 53 senttimetristä 58 senttiin. Pisin matto on 1,6 metriä ja lyhyin 93 cm. Yhteispainoa lähes viisi kiloa.

Ja sokerina pohjalla vielä yksi:

Mustaan kalalankaloimeen kudottua VHS-nauhaa palttina-sidoksella! Kude on kauniin kimaltelevaa ja todella riittoisaa. Tähänkin 20 cm leveään ja 90 cm pitkään liinaan meni vain noin puolet kolmen tunnin nauhasta.

30 marraskuuta 2008

Marraskuun viimeisiä

Menipä marraskuu nopeasti! Huomisesta lähtien saisi jo availla joulukalenterin luukkuja, jos sellaisen sattuisi omistamaan.

Ensi sunnuntain joulumarkkinoita silmällä pitäen vielä pari korua.

Snowdrops
Korviksissa huurrepintaiset kellokukkahelmet sekä hopeaosat.

Punaiset kellokukkakorvikset

Dora
Punaisia tiikerinsilmähelmiä, ruskeita makeanvedenhelmiä sekä lasihelmiä. Sydänriipus on irroitettavissa.

25 marraskuuta 2008

Riipuksia

Tässä lisää lupailemiani massatöitä eli Fimo-massasta muotoiltuja riipuksia.

Keveät sydänriipukset organzanauhassa.

Leimatun ja värjätyn massalevyn mausteena lasihelmet korupiikissä.

Ihan kuin suklaata! Herkullinen simpukkariipus ja kuparinsävyiset lasihelmet.

15 marraskuuta 2008

Messutuliaisia

Tyhjin käsin ei messuilta tarvinut lähteä tälläkään kertaa.

Helmet ovat peräisin SJT:n ja HelmiQ:n osastoilta. Värjättyä jaspista sekä makeanvedenhelmiä.

Helmien reiänsuurentaja

13 marraskuuta 2008

Luumunsävyä

Koruaiheiset postaukset ovat olleet harvinaisia tässä viime kuukausien aikana. Piti oikein kokeilla vieläkö kierteiset linkit taipuvat - ja taipuivathan ne.

Plum
Rannekorussa valmiiseen hopeaketjuun liitettyjä Swarovskin kristalleja ja helmiä sekä Botswanan akaattia.

Helmet helisevät mukavasti ranteessa.

Ja huomenna Tampereelle Suomen Kädentaidot 2008 -messuille...

Kynttiläpaja

Tällä viikolla olen opetellut kynttilänvalmistusta; valu- ja kastotekniikkaa. Kurssi kuuluu opiston vapaasti valittavien kurssien joukkoon. Neljän päivän aikana sain kulumaan lähes viisi kiloa kynttilämassaa!

Muottiin valettuja läpivärjättyjä kartiokynttilöitä.

Mehiläisvahalevystä rullattuja kynttilöitä sekä saniaisen lehdellä koristeltu valukynttilä.

Kelluvia kynttilöitä

Lunta ja jäätä eli ns. lumipallo- sekä jääpalakynttilä.

Kastokynttilät

... eikä tässä ollut vielä edes kaikki! :D

11 marraskuuta 2008

... ja voittaja on...

Onnettaren suosikki oli tällä kertaa Anu. Paljon onnea, sinua odottaa yllätyspaketti! Ja suuri kiitos kaikille arvontaan osallistujille, uusille sekä vanhoille lukijoille. Oli todella mukava lukea kommenttejanne! :D

08 marraskuuta 2008

Klaara

Sain mahdollisuuden osallistua "Lihavat leidit" -kurssille. Lihava leidi on nukke, jonka pää ja raajat muotoillaan Fimo-massasta ja kovetetaan uunissa. Nuken vartalo ommellaan kankaasta ja täytetään esimerkiksi riisillä. Fimo-massaa oli mukava muotoilla ja saumat sai hyvin piiloon. Työvaiheista hankalimpia olivat kasvojen muotoilu ja pään kiinnitys pukuun.

Klaara-leidin puku on tehty vanhasta puserosta. Hiukset ovat värjättyä villaa. Korut ovat tietysti aitoa hopeaa lasihelmillä höystettynä. Nuken pituus on 25 cm.

Klaara paistattelee päivää synnyinsijoillaan Kankaanpäässä.

Sain kipinän massatöihin, joten voi olla, että pian nähdään muitakin Fimo-töitä... ;)

06 marraskuuta 2008

Arvonta

Blogi täyttää tänään 2-vuotta ja tämän juhlapäivän kunniaksi järjestän arvonnan. Aika alkaa nyt ja päättyy tiistaina 11.11.2008 klo 18.00. Voit osallistua jättämällä kommentin tai lähettämällä minulle sähköpostia. Voittaja saa yllätyspalkinnon!

Kahteen vuoteen on mahtunut monenmoisia koruja. Olen hakenut omaa tyyliäni ja oppinut paljon uutta matkan varrella. Oikein huvittaa katsella ensimmäisiä kuvia (ai mikä valkotasapaino?). Toivoisinkin kommenteissa kuulevani onko joku yksittäinen koru tai vaikka aihepiiri jäänyt sinulle erityisesti mieleen.

02 marraskuuta 2008

Kudontaa ja pienaskartelua

Tällä kertaa taas pieni katsaus askarruttaja-kurssin antimiin. Tässä jaksossa meillä on teoria-aineiden lisäksi kudontaa ja pienaskartelua. Kankaanrakentamisen ja sidosopin termit kuulostivat aluksi täysin salatieteiltä, mutta niisintä, pirtaanpistely, polkusten sidonta ja muut vaiheet avautuivat lopulta yritysten ja erehdysten myötä. Eräs kurssikavereistani keksikin opistolle osuvan lempinimen: "Kantapään opisto".

Sain monen päivän aherruksen jälkeen loimet puihin ja pääsin kutomaan. Ensimmäinen matto on jo loppusuoralla, palttina-sidosta trikookuteella. Toimikas-polkuset odottavat vuoroaan, loimea riittää vielä pariin pieneen mattoon.

Pienaskartelussa kokeilimme mm. krakleerausta, decoupage-tekniikkaa (ns. lautasliinatekniikka), lasimaalausta ja lasin hiekkapuhallusta.

Kirpparilta löytynyt valokuvankehys krakleerattuna kullanvärisellä ja valkoisella maalilla.

Lasin hiekka- eli raepuhallus oli minulle tuttu juttu kesäkurssilta. Tässä viinipullo on saanut pintaansa uudet kuviot.

Kellotaulussa on yhdistetty krakleerausta ja decoupage-tekniikkaa.

Ensi viikolla opettelemme kirjansidonnan alkeita...