Ja kun ne juotosvälineet olivat kerran esillä, niin tein samalla kasan korupiikkejä. Pari piikkiä pääsi heti käyttöön.
30 syyskuuta 2007
Viikonlopun päätteksi
Päivitetään näin viikonlopun ja samalla syyskuun päätteeksi pari korua. Tällä kertaa molemmista töistä on tuplakuvat, kun en osannut valita kumpi olisi parempi.
Helmisilkkiin punottu kaulanauha makeanvedenhelmistä. Todella kaunis koru, tähän olen oikein tyytyväinen! :)
Korun teossa sai helposti kulumaan reilut pari tuntia. Muutamien helmien reikiä piti suurennella eikä sopivaa lukon vastakappaletta ollut tietenkään varastossa, joten sellainen piti erikseen juottaa. Päätyspiraaleitakin sovittelin useita kappaleita ennen kuin sain niistä oikean kokoiset.
Ja kun ne juotosvälineet olivat kerran esillä, niin tein samalla kasan korupiikkejä. Pari piikkiä pääsi heti käyttöön.
Tummanpunaiset makeanvedenhelmet ovat kuin marjat tertussa.
Ja kun ne juotosvälineet olivat kerran esillä, niin tein samalla kasan korupiikkejä. Pari piikkiä pääsi heti käyttöön.
28 syyskuuta 2007
Vapaapäivän päivitys
Viime päivät olen ollut niin uppoutuneena suosikkibändini uuteen levyyn, että korupuolella on ollut hiljaisempaa. Koska tämä on korublogi, niin jätän hehkutukset väliin... Laskeskelin kuitenkin, että levyn inspiroimana on kesän aikana (siis jo ennen julkaisupäivää) nimetty yk-si jos toi-nen-kin koru. ;)
Hetki sitten kävelylenkillä napattuja kuvia parista uutukaisesta:
Ihanat sydämenmuotoiset helmet punaisesta tiikerinsilmästä ovat vaihdokit Julialta. Lisänä balinhopeiset helmet.
Tämän mallisia kaulakoruja on näkynyt monissa blogeissa. Hopeaa ja savukvartsipisaroita. Korun pituutta voi säätää papukaijalukon avulla.
Pieniä hessoniittihelmiä, joiden sävyistä sai kivan väriliukuman. Lukko kultadupleeta ja helmien välissä vaalean kullansävyisiä delicoita.
Ja vapaapäivä jatkuu kampaajan tuolissa...
Hetki sitten kävelylenkillä napattuja kuvia parista uutukaisesta:
Ja vapaapäivä jatkuu kampaajan tuolissa...
25 syyskuuta 2007
Helmienpunontaa
Tutustuin eilen perinteiseen helmienpunontaan Thuja Designin Tuijan opastuksella. Kurssin ohjelmassa oli rannekorun punonta paksulla helmisilkillä ja kaulanauha makeanvedenhelmistä. Perusidean opittua helmienpunonta sujui varsin sutjakkaasti, suurimmat ongelmat kohtasin helminauhan päättelyssä.
Ensimmäisenä työnä tein rannekorun 8 mm ruusukvartseista. Korussa on käytetty paksua helmisilkkiä (nro 5). Päädyissä on pätkät helmispiraalia (french wire) ja hopealukko. Viimeinen solmu ei ole kovin kaunista katseltavaa, joten kuvakulma on valittu niin, ettei tuo kauneusvirhe näy. ;)
Seuraavana kaulanauha mv-helmistä. Tämän teko oli jo huomattavasti haastavampaa, sillä helmien pienien reikien takia jouduin käyttämään erittäin ohutta (nro 1) helmisilkkiä. Huomasin tosin vasta punoessa, että erisävyisten helmien reiät olivat hieman eri kokoa, jolloin osa solmuista jäi piiloon. Olisi ennemmin kannattanut käyttää samanlaisia helmiä, joissa olisi ollut tasakokoiset reiät. Kaiken lisäksi päätellessäni nauhaa meinasi päästä itku, kun lanka katkesikin ennen aikojaan! Sain asian onneksi korjattua langan toisen pään avulla, ettei tarvinnut aloittaa koko hommaa aivan alusta.
Ja sitten vielä jotain muuta eli pari tilaustyötä:
Bronze-kaulakorun seuraksi toivottiin rannekorua. Tein lisäksi kaulakoruun asiakkaan toivomat muutokset.
Vihreäsävyinen kaulakoru makeanvedenhelmistä, lasihelmistä ja balinhelmistä.
Ja sitten vielä jotain muuta eli pari tilaustyötä:
Tunnisteet:
hopea,
korukivet,
lasihelmet,
makeanvedenhelmet,
swarovski
23 syyskuuta 2007
Ruska
Eilisessä Helmetti-miitissä tuli puhetta syksyn muotiväreistä helmissä. Kotimatkalla sitten muistin erään ruskeasävyisen helminauhan, joka oli vielä korkkaamatta. Ei muuta kun tuumasta toimeen...
Ruskeankirjavia pietersiitti-helmiä (12 x 8 mm), balinhelmiä ja hopeaa.
Rannekorussa on Hill Tribe -salpalukko.
Samasta pietersiittinauhasta tummasävyisemmät yksilöt. Pietersiitti on kyllä upea kivi, nyt harmittaa ettei tullut tilattua enempää...
Ja sitten haasteen pariin. Outi haastoi helmeilijät käyttämään omia inhokkihelmiä tai muita virheostoksia. Korukivistä selviä inhokkejani ovat unakiitti (kuten monella muullakin), hematiitti, useat turkoosit sekä monet vihreät kivet kuten malakiitti ja kalkkiturkoosi. Lasihelmistä ykkös-inhokkeja ovat millefiori-helmet, niitä en ole koskaan tilannut, mutta pari kertaa olen saanut tilaajalahjaksi ja ovat edelleen hautautuneina laatikon pohjalle. Edes tähän haasteeseen en vain pystynyt tekemään niistä mitään.
Turkoosihelmiä (tai mitä lie värjättyä kiveä) tuli ostettua joskus helmeilyn alkuaikoina. Suurimmasta osasta olin jo matkan varrella hankkiutunut eroon, mutta muutama helmi oli vielä jäljellä. Melkein hampaat irvessä väänsin niistä kaulakorun. ;)
Sterlinghopeiseen koruvaijeriin pujotettuja 'turkoosi-helmiä', balinhopeaa ja hopeahelmiä.
No, tulipahan tehtyä, vaikkei tämä turkoosin sijoitusta heilauttanut suuntaan eikä toiseen. Sainpa ne kuitenkin pois laatikosta pyörimästä. :)
Ruska
Ja sitten haasteen pariin. Outi haastoi helmeilijät käyttämään omia inhokkihelmiä tai muita virheostoksia. Korukivistä selviä inhokkejani ovat unakiitti (kuten monella muullakin), hematiitti, useat turkoosit sekä monet vihreät kivet kuten malakiitti ja kalkkiturkoosi. Lasihelmistä ykkös-inhokkeja ovat millefiori-helmet, niitä en ole koskaan tilannut, mutta pari kertaa olen saanut tilaajalahjaksi ja ovat edelleen hautautuneina laatikon pohjalle. Edes tähän haasteeseen en vain pystynyt tekemään niistä mitään.
Turkoosihelmiä (tai mitä lie värjättyä kiveä) tuli ostettua joskus helmeilyn alkuaikoina. Suurimmasta osasta olin jo matkan varrella hankkiutunut eroon, mutta muutama helmi oli vielä jäljellä. Melkein hampaat irvessä väänsin niistä kaulakorun. ;)
Leftovers
No, tulipahan tehtyä, vaikkei tämä turkoosin sijoitusta heilauttanut suuntaan eikä toiseen. Sainpa ne kuitenkin pois laatikosta pyörimästä. :)
21 syyskuuta 2007
Kadonneen korvakorun mysteeri
Joskus korujen kuvaaminen onnistuu ja joskus olisi parempi jättää se tekemättä.
Black CurrantHuoh, uskottava se kai on, kolme päivää mennyt ja vieläkin kateissa... Hukkasin nimittäin alkuviikolla toisen kappaleen juurivalmistuneista topaasikorvakoruista. :( Olin kuvaamassa niitä ja muutamaa muuta korvakoruparia. Etsin sopivaa kuvauspaikkaa ja kannoin niitä ympäri asuntoa, kun jossain vaiheessa käsissäni oli vain toinen korvakoru. Olen nyt käynyt läpi kaikki kuvauspaikat ja kontannut sohvan, sängyn ja pöytien aluset. Eikä mitään! Täällä jossain sen on kuitenkin pakko olla! Mutta missä ihmeessä?
Voi, olisipa nyt vainukoira, joka voisi nuuhkaista korua päästäkseen jäljille!
19 syyskuuta 2007
Sisäistä kauneutta
Tällä kertaa kivihelmiä, joissa on 'sitä jotain'.
Seuraaville korvakoruille oli hankala löytää sopivaa taustaa. Kokeilin tummia ja vaaleita alustoja, mutta mikään ei tuntunut tuovan kuukiven parhaita puolia esiin.
Vasemmalla kaiverrettuja ja pyöreitä kuukivihelmiä sekä hopeaa. Oikealla kuukiven seurana vuorikristallia.
16 syyskuuta 2007
Kello
Olen monesti ihastellut muiden koruntekijöiden upeita korukelloja. Viimenään sain tehtyä oman version.
Kellotaulu HelmiQ:sta, millin langasta tehty hopeaketju Step-punosta, joka on mattoketjun portaittainen muunnos. Näyttää erittäin juhlavalta ja istuu hyvin ranteessa. Pitäisiköhän vieroittautua kännykästä ja ruveta taas käyttämään rannekelloa?


Heh, kellosta pystyy hyvin tarkistamaan miten kauan kuvaamiseen meni aikaa. :)
Heh, kellosta pystyy hyvin tarkistamaan miten kauan kuvaamiseen meni aikaa. :)
12 syyskuuta 2007
Erilaiset samanlaiset
10 syyskuuta 2007
Kopioita luonnosta
Tuli taas innostuttua tekemään pikkuisia hopealehtiä. Siveltävä hopeapasta siis kyseessä.
Osa lehdistä on jo patinoitu. Betonilattia ei tosin ole paras mahdollinen kuvausalustalta, hopea ei siitä kovin hyvin erotu.
Vertailun vuoksi myös tumma tausta. Töiden ääriviivat tulevat tässä selkeämmin esille, mutta patinoimattoman hopean yksityiskohdat eivät erotu kunnolla.
Ja jos jo ihmettelet, mitä nuo etualalla olevat köntit ovat...
Tein hopeapastalla kopion lepänkävystä! Tämä toinen versio onnistui jo hieman paremmin kuin ensimmäinen (pienempi), johon en malttanut laittaa tarpeeksi pastaa. Vielä pitäisi keksi, miten kävyn ripustaisi riipukseksi. Yläosassa olisi jo reikä sitä varten. Näin vastaavia aiemmin jossain ulkomaisella nettisivulla, mutta en enää löytänyt linkkiä.
Lisätään vielä jotain värikästä:
Nämä kauniit ametistihelmet ovat ihanan pyöreitä ja sileitä.
Kaulakorussa Swarovskin helmiä, erilaisia lasihelmiä ja delicoita, riipuksena lasinen sydän. Sopisi hyvin yhteen edellisen postauksen oliivinsävyisen rannekorun kanssa.
Ja jos jo ihmettelet, mitä nuo etualalla olevat köntit ovat...
Lisätään vielä jotain värikästä:
Harvest
Tunnisteet:
hopea,
hopeasavi,
korukivet,
lasihelmet,
swarovski
08 syyskuuta 2007
Rannekoruja
Tällä kertaa pelkästään rannekoruja. Kuvat ovat aika hätäisesti napattuja, kameran akun merkkivalon jo vilkkuessa. Keskimmäisestä korusta en ehtinyt saada hyvää kuvaa, ennenkuin akku väsähti.
Olivegarden
Ja sitten tohottelemaan... Jos kaikki menee hyvin, seuraavaksi voi olla esittelyssä uusia hopeasavitöitä. ;)
Tunnisteet:
hopea,
korukivet,
lasihelmet,
makeanvedenhelmet
06 syyskuuta 2007
Vetosolmu
Testaan tässä Bloggerin uutta video-ominaisuutta.
Käytän sulatuslasiriipusten nauhana puuvillanyöriä, jonka pituutta voi säädellä vetosolmulla. Minua on usein pyydetty solmimaan nauha uudelleen, kun nyörin solmut ovat käytössä päässeet aukeamaan. Tässä nyt opetusvideo vetosolmun teosta, josta toivottavasti selviää, ettei se nyt niin vaikea juttu ole. ;)
03 syyskuuta 2007
Kukonaskel
Pitkästä aikaa hopeaketjua, tällä kertaa kokeilin kukonaskel-nimistä ketjumallia. Olen nähnyt tätä ketjua kutsuttavan myös valepiina ja tähkä -nimillä. Piinaketjua se etäisesti muistuttaakin, tosin renkaita kuluu tässä ketjussa enemmän kuin piinassa. Ohje löytyy täältä. (linkki päivitetty 6.1.2010)
Ohjeesta huolimatta ketjun aloitus oli melkoista tuskien taivalta, alussa pelkkiä harha-askelia. Nukuttuani yön yli tartuin uudestaan toimeen 'uusin silmin' ja kuinka ollakaan, punos alkoi lopulta hahmottumaan. Mutta...
Huomasin ketjusta tulevan todella tiukkaa, vähän liiankin tiivistä. Vaihdoin 3,0 mm renkaat 3,5 millisiksi (lanka siis 0,8 mm). Suuremmilla renkailla sai parempaa jälkeä, kuten kuvasta näkee. 3,2 millin veivi voisi olla hyvä välimuoto, mutta sen kokoista en valitettavasti omista. Löysässä ketjussa sai olla koko ajan tarkkana, sillä virheitä tuli helposti. Ei siis kannattanut ruveta kukkoilemaan tai meni askeleissa sekaisin. ;)
Koitoksen jälkeen oli paikallaan kävely raittiissa ulkoilmassa. Ranneketju ja kamera lähtivät mukaan.
(Niinpä tietysti, eikös sieltä pistä silmään tuo huonosti suljettu lenkki...)

Ja lopuksi pari uutta kaulakorua
Lehmuksenvihreitä makeanvedenhelmiä ja Swarovskin Light Green -sävyisiä helmiä, Hill Tribe-hopeahelmiä ja pyöreitä hopeahelmiä. Riipuksena Hill Tribe -hopealehti.
Mystic
Kahta eri sävyä mv-helmiä, kordieriittiä ja delicoita. Riipuksena Hill Tribe -sydän. Kordieriittiä kutsuin aiemmin virheellisesti ioliitiksi (eng. iolite), pahoitteluni.
Ohjeesta huolimatta ketjun aloitus oli melkoista tuskien taivalta, alussa pelkkiä harha-askelia. Nukuttuani yön yli tartuin uudestaan toimeen 'uusin silmin' ja kuinka ollakaan, punos alkoi lopulta hahmottumaan. Mutta...
Koitoksen jälkeen oli paikallaan kävely raittiissa ulkoilmassa. Ranneketju ja kamera lähtivät mukaan.
Ja lopuksi pari uutta kaulakorua
Golden Leaf
Tunnisteet:
hopea,
hopeatyöt,
korukivet,
makeanvedenhelmet,
swarovski
02 syyskuuta 2007
Jaspista
Fancy jasper -kivet saivat olla koko kesän rauhassa laatikossaan, kunnes pari päivää sitten 'löysin' ne uudelleen. Pyörittelin käsissäni upeita Swarovskin rondelleja ja kristallit hakeutuivat jaspisten seuraan magneetin lailla. Tuloksena allaolevat korvakorut.
01 syyskuuta 2007
Kädentaitomessujen satoa
Kävin aamulla kiertämässä Wanhan Sataman Kädentaitomessut. Vaikka olin paikalla jo heti kymmeneltä ovien auetessa, niin ei mennyt kauan, kun hallien käytävillä oli jo tungosta. Olin varautunut tähän niin, että katsastin ensimmäisenä kaikki vanhat tutut ostospaikat ja keskityin vasta sen jälkeen uusiin osastoihin.
Olen oikein tyytyväinen messusaaliiseeni. Löysin kaikkea, mitä olin ajatellutkin ostaa ja lisäksi (vain) pari heräteostosta. ;)
Ullalta ostin hopealankaa, hopeahelmiä ja -kalotteja, jousilukkoja, lasihelmiä ja kultaduplee korvakorukoukkuja.
Studiokahvila Pensseli ja kupin osastolta löytyi tämä hopeasavikirja. Aivan uskomattoman upeita töitä kannesta kanteen!
Helmimeren osastolta mukaan lähti pari pussia delicoita.
Tiinalla oli lasikorujen lisäksi myynnissä edullista puuvillanyöriä, jota ostin 100 metrin rullan.
Lisäksi käsintehty pieni sydänmuotti (en muista tekijää).
Olen oikein tyytyväinen messusaaliiseeni. Löysin kaikkea, mitä olin ajatellutkin ostaa ja lisäksi (vain) pari heräteostosta. ;)
Tiinalla oli lasikorujen lisäksi myynnissä edullista puuvillanyöriä, jota ostin 100 metrin rullan.
Lisäksi käsintehty pieni sydänmuotti (en muista tekijää).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)