30 elokuuta 2007
Punaista
Silloin kun inspiraatio iskee pitää toimia... :)
Korun näyttävää lukkoakaan ei tarvitse piilotella niskan takana.
Korvakorut kauniin punaisista mv-helmistä, koristeena balinhopeiset helmikalotit. Hopeaosat on patinoitu.
Poet
Rannekorussa rubiinikvartsia, värjättyä vuorikristallia, aurinkokiveä, balinhopeaa ja hopeahelmiä.
Amaranth
28 elokuuta 2007
Kivenmurikoita ja muuta
Lomanjälkeinen elämä on pikkuhiljaa lähtemässä käyntiin, ja helmilaatikoitakin on tullut taas kaiveltua...
Dark ForestViime viikon Helmettiläisten tapaamisessa tarttui taas mukaan muutamia aarteita. Olin jo pitkään katsellut erästä FMG:n akaattinauhaa sillä silmällä, mutta en ollut raaskinut sitä ostaa. Nyt sain valita mieleiseni kivet muutaman vaihtoehdon joukosta.
26 elokuuta 2007
Kesää ja syksyä
Vuodenajan vaihtuminen alkaa olla käsillä. Päivät viilenevät viilenemistään ja yöt ovat jo pimeitä. Kesäloma loppuu ja töihinpaluu olisi taas huomenna edessä. Syksyn tuntua siis ilmassa, jonka takia omistetaan seuraava koru mukaville kesämuistoille...
Fasettihiottuja amatsoniittikolikoita, säröisiä vuorikristalleja ja balinhopeaa kierteisissä hopealinkeissä.
Seuraavan korun myötä ajatukset kohti tulevaa:
Autumn
Red hair -kvartsikivet (6 mm) yhdistettynä 14KGF-lankaan luovat syksyistä tunnelmaa.
Lähikuvassa kvartsien kuulas väriloisto.
Summer
Seuraavan korun myötä ajatukset kohti tulevaa:
Autumn
23 elokuuta 2007
Bronze ja krysanteemi
Myyjäiset menivät oikein hyvin, sain myytyä mukavasti sekä lasi- että hopeakoruja. Itse asiassa jatkan myyntiä vielä huomennakin, koska siihen tarjoutui tilaisuus, eikä minulla ollut muita suunnitelmia. Paikalle olisi odotettavissa enemmän ihmisiä, koska huomenna on Taiteiden yö, ja Kanneltalossakin on paljon erilaisia tapahtumia.
Vaihteeksi muutama helmityö. Yritin blogata jo eilen, mutta ukonilma katkaisi nettiyhteyden juuri sopivasti...
Swarovskin Bronze-sävyiset helmet ja kristallikomponentti, savukvartsihelmet ja hopealanka.
Lähikuvaa kukkariipuksesta (sävy Toast). Vastaaviahan on näkynyt myös parissa muussa blogissa.
Seuraavaan korukaksikkoon sain inspiraation kauniinvärisestä krysanteemista (joka on myös kuvassa).
Rannekorujen makenvedenhelmet ovat Satuhelmestä. Punaisessa korussa Swarovskit ovat Fuchsia- ja vihreässä korussa Chrysolite-sävyä. Lisänä hopeahelmiä, -kalotteja ja balinvälihelmiä.
Vaihteeksi muutama helmityö. Yritin blogata jo eilen, mutta ukonilma katkaisi nettiyhteyden juuri sopivasti...
Bronze
Seuraavaan korukaksikkoon sain inspiraation kauniinvärisestä krysanteemista (joka on myös kuvassa).
Myyjäiset
Olen tänään Helsingin Kanneltalon taide- ja käsityötapahtumassa myymässä korujani. Myyjäiset ovat klo 12 - 19. Tervetuloa!
21 elokuuta 2007
Lasia, lasia
Lasikorujen sulatus oli oikein hyvin onnistunut, siitä kiitokset jälleen Karhiselle! (tekstiä päivitetty 6.1.2010)
Tässä kasa koko komeudessaan, niin paljon kuin Karhisen pienempään lasinsulatusuunin sain mahtumaan. Riittäähän taas hetkeksi myytävää.
Olen tänä ja edellisenä kesänä ollut muutamia kertoja Kauppatorilla myymässä korujani. Täytyy sanoa, että lasikorut ovat tehneet yllättävän hyvin kauppansa! Tänä kesänä olen ottanut mukaan myös hopeakoruja, mutta ne eivät ole asiakkaita juurikaan kiinnostaneet. Myynti on ollut 99-prosenttisesti lasiriipuksia tai -korvakoruja. Ostajat ovat olleet pääasiassa turisteja, joten onhan se aika hienoa, että korujani liikkuu nyt ympäri maailmaa! ;)
Muutama valioyksilö, kaikki suunnilleen kokoa 22 x 22 mm. Löysin lopulta ( en muista oliko Karhiselta vai Finnukselta) punaista dichroic-lasia, jota testasin nyt ensimmäistä kertaa. Hyvältä näyttää sekin!
Olen tänä ja edellisenä kesänä ollut muutamia kertoja Kauppatorilla myymässä korujani. Täytyy sanoa, että lasikorut ovat tehneet yllättävän hyvin kauppansa! Tänä kesänä olen ottanut mukaan myös hopeakoruja, mutta ne eivät ole asiakkaita juurikaan kiinnostaneet. Myynti on ollut 99-prosenttisesti lasiriipuksia tai -korvakoruja. Ostajat ovat olleet pääasiassa turisteja, joten onhan se aika hienoa, että korujani liikkuu nyt ympäri maailmaa! ;)
20 elokuuta 2007
Comeback
No niin, takaisin blogin ja ennen kaikkea helmien pariin. Viikon aikana sain ahkeroitua ison kasan lasikoruja. Ihme kyllä selvisin urakasta tällä kertaa ilman viiltohaavoja! Aikaansaannokset ovat parhaillaan uunissa, joten huomenna näkee minkä näköistä tavaraa sieltä tulee ulos...
Toistaiseksi ei ole muuta näytettävää kuin tämä tilaustyösetti, jonka morsian tilasi lahjaksi kaasolleen. Häitä juhlittiin viikonloppuna, joten kuvan uskaltaa nyt näyttää.
Klassisen tyylikkäässä setissä valkoisia makeanvedenhelmiä ja hopeaa. Lasisormus on omatekemä, tosin hopeinen säädettävä rengas on ostettu valmiina.
Ja vielä lopuksi, suuret kiitokset kunniamaininnoista, Inkku ja Raija!

Toistaiseksi ei ole muuta näytettävää kuin tämä tilaustyösetti, jonka morsian tilasi lahjaksi kaasolleen. Häitä juhlittiin viikonloppuna, joten kuvan uskaltaa nyt näyttää.
Ja vielä lopuksi, suuret kiitokset kunniamaininnoista, Inkku ja Raija!
10 elokuuta 2007
Pieni tauko
Helmeilyyn tulee nyt reilun viikon pituinen tauko. Olen menossa myymään korujani erääseen taide- ja käsityötapahtumaan Helsingissä. Tarkoituksena olisi saada tehtyä vielä yksi uunillinen lasikoruja ennen sitä. Helmet on jo siivottu pois työpöydältä, jaksaisi vain kaivaa ne lasit esiin...
Jotain pientä näytettävää:
Korvisten koristeena pienet hopeapastalehdet
Jotain pientä näytettävää:
08 elokuuta 2007
Juhlasetti
Heh, täällä sitä ollaan taas! Nyt onkin hirveä vauhti päällä! Koruja syntyy melkein itsestään... ;)
Kaverin häihin piti saada asuun sopiva korusetti, siis itselleni. Pienen pohdiskelun jälkeen päädyin yhdistämään Swarovskin helmiä ja kristalleja hopealankaan, takuuvarma resepti.
Burgundy-sävyiset helmet ja Light Amethyst -sävyiset kristallit sekä balinhopeiset välihelmet.
Hieman sekava kuva, mutta korviksien kristallihelmet näyttävät tässä tosi hyviltä!
Nyt ulos nauttimaan helteisestä lomasäästä ja kenties hakemaan uutta inspiraatiota... ;)
Kaverin häihin piti saada asuun sopiva korusetti, siis itselleni. Pienen pohdiskelun jälkeen päädyin yhdistämään Swarovskin helmiä ja kristalleja hopealankaan, takuuvarma resepti.
Nyt ulos nauttimaan helteisestä lomasäästä ja kenties hakemaan uutta inspiraatiota... ;)
07 elokuuta 2007
Päivän toinen postaus
Nyt vuorostaan oman tyylisiä koruja.
Nämä fasettihiotut rutiilikvartsikolikot vaativat päästä kultaiseen seuraan. Välihelmet vermeiliä (kullattu hopea), muut osat 14KGF-materiaalia.
Rutiilikvartsin kauniita neulamaisia muodostumia, joita kutsutaan myös "Venuksen hiuksiksi".
Parin postauksen takainen Royal-rannekoru sai seuraa kaulakorusta. Riipuksena Hill Tribe-kukka.
Tunnisteet:
14KGF,
hopea,
korukivet,
makeanvedenhelmet,
vermeil
Sato
Olin aivan kahden vaiheilla, esittelenkö tätä työtä ollenkaan sivuillani, koska en erityisemmin pidä siemenhelmitöistä, eivätkä ne ole oikein minun tyyliäni. Varsinkin työt, joissa pitää laskea helmiä, koettelevat kärsivällisyyttäni! Olen kyllä monesti aloittanut siemenhelmityön, mutta yleensä matka on tyssännyt heti ensimmäiseen langan sotkeutumiseen tai virhepistoon.
Mutta nyt ylitin itseni ja jaksoin tehdä siemenhelmityön ihan loppuun asti! Osallistun tällä työllä Idän Helmen korusuunnittelukilpailuun, jonka aiheena on "Sato".
Rannekorussa siemenhelmiä sekä marjoina 6 mm punaista akaattia ja 4 mm karneolia.
Jos ei muuta käyttöä keksi, tätä voi käyttää jumppapainona ranteessa! ;)
Helmistä tehty salpalukko.
Mutta nyt ylitin itseni ja jaksoin tehdä siemenhelmityön ihan loppuun asti! Osallistun tällä työllä Idän Helmen korusuunnittelukilpailuun, jonka aiheena on "Sato".
Ruusunmarja
05 elokuuta 2007
Tripla
01 elokuuta 2007
Helmikasan keskeltä
Maanantaina kotiutui kaksi jättimäistä helmitilausta, joten pari päivää on mennyt saalista selvitellessä. Aarteet eivät heti tuoreeltaan puhutelleet, joten saavat hetken hengähtää laatikoissaan. Uusi purkillinen hopeapastaa tuli kuitenkin korkattua, jotta sai jatkettua muutamaa keskeneräistä työtä. Jospa tällä kertaa malttaisi levittää tarpeeksi monta kerrosta ennen polttoa...
Pari uutta korua:
Bubbles
Nämä hopeakorvikset saivat alkunsa eräästä juotospastakokeilusta. Sen jälkeen kun olin tehnyt ensimmäisen kappaleen, näin Hämiksen saranakorvikset ja päätin tehdä toisenkin kappaleen. Näihin voi hyvin käyttää sahatessa naarmuuntuneita renkaita, pienet virheet peittyvät viimeistään vararan alle.
Pari uutta korua:
Rannekorussa makeanvedenhelmiä (Royal Tone Mix), hopeaa, balinhopeiset välihelmet ja tähticharmi.
Bubbles
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)