31 toukokuuta 2013

Toukokuun viimeinen

Onnea kaikille valmistuneille!

May
Patinoidussa rannekorussa on viistehiottua amatsoniittia, säröistä vuorikristallia ja hopeaa.

26 toukokuuta 2013

Kolmikko

Taas on ehtinyt vierähtää reilu kuukausi edellisestä päivityksestä, pajan puolella on ollut hiljaista. Huhti- toukokuun vaihteessa uskaltauduin pitkästä aikaa ihmisten ilmoille kahteen korumyyntitapahtumaan. Kiitokset kaikille kävijöille! Päätyipä yksi koruistani erään asiakkaan yllä Iltasanomien etusivulle.

Korutauon katkaisee Waterfall-sarjan uusimmat tulokkaat:

Earth, Wind, Fire
Makeanvedenhelmiä, Swarovskin kristallihelmiä, vuorikristallia sekä hopeaa

22 huhtikuuta 2013

Huhtikuun kaasot

Vuoden ensimmäiset hääkorut tilaustyönä, rannekorut kaasoille.

Korujen materiaaleina on Swarovskin kristallihelmiä, makeanvedenhelmiä ja hopeaa.

Hopeiset nimi- ja päivämäärälaatat kruunaavat kokonaisuuden. Ihana kiitoslahja kaasolle tai kaasoille.

16 huhtikuuta 2013

Korukiri

Blogi laahaa jälleen jälkijunassa fb-sivuihin verrattuna, olisi pienen kirin paikka. Jos kiinnostaa kurkistaa myös kulissien taakse, korujen syntyvaiheisiin niin *kliks*.

Felicia
 Impressionjaspista, akaattia ja hopeaa.

Turquoise Frost
Amatsoniittia, akaattia, Swarovskin kristallia sekä hopeaa

Love Knots
Solmukorviksien kirkas sekä patinoitu versio

Gothica
Onyksia ja skrympattua hopeaa

31 maaliskuuta 2013

24 maaliskuuta 2013

Liikennevalot

Viime päivityksestä onkin jo ehtinyt vierähtää kokonainen kuukausi. On tainnut olla jotain muuta tekemistä.

Sulatuslasia ja hopeaa

Ylimmän sormuksen sävyt vaihtelevat punaisesta oranssiin, keskimmäisen keltaisesta oranssiin ja alimmaisen vihreästä turkoosiin.

24 helmikuuta 2013

Keskeiset metallisavet

Uusia aluevaltauksia pronssi- ja kuparisavien maailmaan.

Riipus pronssisavesta, lehden muotoilussa on käytetty muottia.

Riipus pronssisavesta, pintakuvio tekstuurilevyllä. Hopeasavesta muotoiltu koriste on kiinnitetty kylmäliitostekniikalla.

Rintakoru kupari- ja hopeasavesta.

Riipus hopeasavea, kuviot messinkilankaa. Jännittävät sateenkaaren värit on aikaansaatu patinoinnilla.

Riipus hopeasavesta. Messinkihelmien liittämissä on kokeiltu japanilaista Tomozuke-tekniikkaa, jossa yhdistetään metalleja ilman juottamista.

18 helmikuuta 2013

Hommat putkessa

Lahjoja tutuille ja tuntemattomille.

Swarovskin kristallihelmet mikrosentrifugiputkissa. Ystävänpäiväterveiset labrakollegoille Jyväskylään, Vaasaan ja Vantaalle.

Silver Lace Heart
Tilaajan toivomuksesta hopeinen pitsisydän zirkonialla, 999-hopealankaa ja hopeasavea. Ketjun päässä on hopeinen päivämäärälaatta.

10 helmikuuta 2013

Sydämiä

Helmikuun alun sydämellisiä tunnelmia.

Fragile Heart
Hopeasavi sekä 999- ja 925-hopea

Pure Love
Riipus hopeasavesta, lisänä kuutiollinen zirkonia

03 helmikuuta 2013

Deco ClayCraft

Tutustuin Suomeen rantautuneeseen ilmakuivuvaan askartelumassaan, Deco ClayCraftiin.

Harjoituksia valkoisella ClayCraftilla. Massaa on saatavissa myös kuudessa perusvärissä, joita voi sekoittaa keskenään.

Kuivat työt ovat paperimaisen keveitä, tässä muutama hortensia.

Jottei jäisi aivan koruttomaksi tämä postaus:

Copper Flower
Kukkakuvioinen antiikkipatinoitu kuparilevy, patinoidut hopeaosat ja helmiäislasihelmet. Kuva löytyy myös Hopeasavi.fi uusimmasta uutiskirjeestä.

21 tammikuuta 2013

Hopeasavi tutkintotyöt

Kurssiviikonlopun jälkeen tehtäväksi jäi kahden koruprojektin suorittaminen itsenäisesti. Riipuksen ja sormuksen sai itse suunnitella siten että kaikki vaadittavat tekniikat esiintyvät koruissa.

Foaming Waves
Hopeasavi ja puoliporattu suolaisen veden helmi.

Sparkling Bubbles
Sormus kolmella istutetulla zirkonialla.


13 tammikuuta 2013

Hopeasavi sertifiointi taso 1

Suoritin viime vuoden lopulla Art Clay World sertifiointikoulutuksen taso 1. Koulutuksen järjesti Hopeasavi.fi (Art Clay World Finland). Kurssiin kuului 7-8 harjoitustyötä sekä kaksi tutkintotyötä.







Tutkintotyöt esittelen seuraavassa postauksessa.

31 joulukuuta 2012

Koruvuosi 2012

On taas aika laittaa vuosi pakettiin ja suunnata kohti uusia haasteita.




Hyvää Uutta Vuotta 2013!

Aikaisemmin tapahtunut:
Koruvuosi 2011
Koruvuosi 2010
Koruvuosi 2009
Koruvuosi 2008

30 joulukuuta 2012

Vuoden viimeisiä

Loppuvuoden koruja sekä pukinkontista löytyneitä yllätyksiä.

Captured Hearts
 Hopealangasta väännettyjä sydämiä, riipus ja korvakorut.

Ice Crystal
Swarovskin upea Navette-riipus patinoidun hopean kera.

Silver Stardust
Sulatettua lasia ja hopeanväristä jauhetta kuin tähtipölyä.

Crystal Illusion
 Pitkästä aikaa illuusiokoru, vaijerissa Swarovskin kristallihelmiä. Kaulakorun etuosa on kolminkertainen.

23 joulukuuta 2012

Joulu


Korupaja hiljenee joulun viettoon. Rentouttavaa joulunaikaa!

20 joulukuuta 2012

Joulunpunaista

Kauden teemavärin merkeissä

Carmine
Rannekorussa karneolia ja hopeaa

 Jora Red & Red Berry
Makeanvedenhelmiä ja hopeaa & viistehiottuja karneoleja hopealisukkeilla

Red Ruby
Kaulakorussa makeanvedenhelmiä, Swarovskin kristallihelmiä sekä hopeaa.

29 marraskuuta 2012

Kiireen keskellä

Loppuvuosi on korupajalla kiireistä aikaa, on tilaustöitä, myyntitapahtumia ja mielenkiintoisia projekteja.

Spin
Onyksia ja hopeaa - rannekoru

Marraskuu vaihtuu pian joulukuuksi ja luvassa on jo perinteeksi muodostunut Taitokorut Joulukalenteri. Mitä kaikkea ihanaa luukuista paljastuukaan? Tervetuloa seuraamaan helmeilevää korukalenteria Facebookin puolelle, jännitystä riittää aattoon asti!

Joulukuu tuo tullessaan myös joulumarkkinat. Petran korut on Joulumarkkinoilla sunnuntaina 2.12.2012  klo 9 -17 Sami Hyypiä -Areenalla Kuusankoskella. Tervetuloa käsityöläiskadulle!

15 marraskuuta 2012

Valokranssi

Valoa pimeyteen.

 Muutaman vuoden takaisesta valoryijystä jäljelle jääneistä paperinaruista koottu kranssi.

Kranssin pohjana on metallirengas (halkaisija 20 cm). Paperinaru on pätkitty 20 cm pätkiin, taitettu kaksinkerroin, sidottu pieninä nippuina renkaalle metallilangalla ja viimeistelty valosarjalla.


Blogin 6-vuotispäivän arvonnan onnettaren suosikki oli Tuuli, joka voitti lahjakortin kauppaan. Kiitos kaikille osallistujille!

06 marraskuuta 2012

Arvonta

Blogini taival starttasi päivälleen 6 vuotta sitten 6.11.2006.  Merkkipäivän kunniaksi käynnistyy arvonta, jonka palkintona on lahjakortti Petran korut -verkkokauppaan. Osallistumisaika on 6.-12.11.2012. Arvontaan osallistutaan täyttämällä alla oleva lomake. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Muokkaus 13.11.12. Arvontaan osallistumisaika on päättynyt. Kiitos kaikille 189 osallistujalle! Voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.

Keräsin kuvakollaasit itselle erityisen merkittävistä koruista vuosien varrelta.

 

05 marraskuuta 2012

Solmionpitimet

Edellisessä postauksessa jo vilahtaneet hopeaketjut paljastuvat solmionpitimiksi. Lahjavinkki vaikka isänpäivään.

Jens Pind, Snake, King & Young King