06 heinäkuuta 2008

Yllätys!

Aivan ensiksi pahoittelut, että olen pitänyt teidän näin pitkään uutispimennossa. Sainhan tiedon jo toukokuun puolella, mutta halusin hoitaa käytännön järjestelyt ennen asian julkistamista. Nyt siellä varmaan jo ihmetellään, että mitä kummaa tuo selittää…

Sitä yritän kertoa, että pääsin Kankaanpään opiston askarruttaja-koulutukseen! Kyseessä on yhden lukuvuoden kurssi, johon kuuluu kädentaitoaineiden sekä ohjaustoiminnan opintoja. Vielä en tarkkaan tiedä mitä tuleman pitää, paljonko kurssille on tulijoita tms. Mutta eiköhän se ajan mittaan selviä.

Hyvin kävi, sillä töistä järjestyi opintovapaata, eikä tarvinnut irtisanoutua vakituisesta paikasta. Olivat työkaverit aika yllättyneitä kun kerroin, mutta kuitenkin kannustavia. Joten elokuun lopussa Petra ripustaa pipetit telineeseen, jättää PCR-laitteet jäähylle ja siirtyy muihin kuvioihin… :)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!! Kiva kuulla sitten millainen koulutus on ja mitä kaikkea uutta opitkaan!